Välivuosi – haastavuudessaan tarpeellinen tauko

Välivuosi on lääketieteen opiskelijalle yksinkertainen keino tauon pitämiseksi intensiivisestä opintoputkesta. Välivuodelle jäädään tyypillisesti 4. ja 5. vuosikurssin tuntumassa, jolloin klinikkaopinnot on saatu käyntiin. Välivuosipäätökselle on moninaisia perusteita – taustalla voi olla esimerkiksi suunnitelma vaihto-opinnoista, ase- tai siviilipalveluksen suorittamisesta tai perheenlisäyksestä. Toisinaan päätös ei synny suunnitellusti ja omaehtoisesti. Äkillinen sairastuminen, läheisten ongelmat tai taloudelliset huolet saattavat johtaa opintojen keskeytymiseen pikaisellakin aikataululla.
Usein silkka uupuneisuus ja puutuminen opinto-ohjelman asettamiin tiukkoihin aikatauluraameihin ajavat opiskelijan huililomalle: tällöin tauko tarjoaa mahdollisuuden kerätä motivaatiota ja voimaa, joita tarvitaan sekä opintojen suorittamiseen että työelämään astumiseen.

Lääketieteen opiskelijalla ei ole juurikaan vaihtoehtoisia keinoja tauon pitämiseen. Jo opintosuunnitelman keventäminen johtaa lähes väistämättä vuosikurssilta putoamiseen tai valmistumisen viivästymiseen lukukaudella. Opintojen aikatauluttaminen joustavasti esimerkiksi loma-ajoille ei ole realistista eikä näin ollen ilman erikoisjärjestelyitä taukoa pysty lukuvuoden aikana pitämään. Useissa muissa koulutusohjelmissa joustavan, henkilökohtaiset tarpeet huomioivan opintosuunnitelman laatiminen on mahdollista – tämä ei kuitenkaan kurssimuotoisessa klinikkaopiskelussa ole perustellusti toteutettavissa.

Välivuosien pitäminen on noussut ajankohtaiseksi aiheeksi Helsingissä 4. vuosikurssille suoritetun välivuosikyselyn pohjalta: peräti 30 % kyseisen kurssin edustajista on alustavasti ilmoittanut jäävänsä tauolle kevätlukukauden jälkeen. Tämä synnyttää ymmärrettävästi keskustelua siitä, miten näin suuri opiskelijamäärä pystytään sijoittamaan klinikoihin välivuoden jälkeen. Tilanne on uusi ja poikkeuksellinen, mutta herättää paljon tarpeellisia kysymyksiä lääketieteen opiskelijoiden jaksamisesta. Kuvastaako tämä opiskelijoiden tarvetta saada taukoa joustamattomasta lukujärjestyksestä vai onko taustalla vain ryhmähenkinen päätös tauon pitämisestä?

Helsingin Lääketieteenkandidaattiseuran opintoasiainvastaavan laatima raportti paljastaa kirjavia perusteita välivuoden pitämiselle. Osa ilmoittaa syyksi tutkimustyön tekemisen, vaihto-opinnot, työskentelemisen, asepalveluksen tai henkilökohtaiset syyt. Tästä huolimatta peräti kolmannes kertoo opintojen yksinkertaisesti uuvuttavan ja stressaavan. Tämä kertoo tylyä kieltään opintojen haastavuudesta, kuormittavuudesta ja sitovuudesta.

Viimeaikaisessa koulutuspoliittisessa keskustelussa on voimakkaasti alleviivattu tarvetta edistää korkeakouluopiskelijoiden nopeaa siirtymistä työelämään. Tähän tavoitteeseen on pyritty aktiivisin toimin muun muassa muodostamalla ensikertalaiskiintiöitä ja rajaamalla opintojen suorittamisaikaa. Samanaikaisesti on koitettu vastata rakenteelliseen lääkäripulaan lisäämällä lääketieteellisten yksiköiden opiskelijamääriä. Näin ollaan päädytty ristiriitaiseen tilanteeseen: suuri määrä perusvalmiuksiltaan vasta kypsyviä, nuoria opiskelijoita joutuu pärjäämään riittämättömin resurssein toteutetussa opiskeluympäristössä.

Tilanne on alkuperäisten tavoitteiden eli varhaisen työllistymisen ja lääkäripulan ratkaisemisen kannalta ymmärrettävästi kestämätön. Juuri ne opiskelijat, jotka tarvitsevat ohjausta ja tukea suoriutuakseen opinnoista tavoiteajassa, saavat sitä tässä paradoksaalisesti kehittyneessä tilanteessa riittämättömästi.

Nyt on kenties korkea aika kysyä opiskelijoilta se kysymys, jonka he kuulevat aivan liian harvoin: “Miten menee, miten voit? Jaksatko sinä?”. Jos opinnoissa ja työssä jaksaminen on puutteellista jo perusopintovaiheessa, emme voi olettaa tilanteen korjautuvan taianomaisesti valmistumisen kynnyksellä. Jos tauko on väistämättä tarpeen, se pidetään joka tapauksessa jossain vaiheessa opiskelu- tai työelämää – viimeistään sairauslomalla.

On myös tarpeen pohtia konkreettisia keinoja, joilla lisätään opiskelijoiden henkilökohtaisia ajanhallintamahdollisuuksia ja opinnoissa jaksamista. Esimerkiksi joustonvaran lisääminen lukujärjestykseen, yksilöllinen opinnonohjaus ja luottamuksellinen keskusteluapu ovat arkisia, mutta toimivia, ratkaisuja. Ne huomioivat opiskelijan persoonallisuudenpiirteet ja yksilölliset valmiudet opinnoissa pärjäämiseen. Jokaisella opiskelijalla on omat heikkoutensa ja pelkonsa – on tärkeää, että niistä pystyy puhumaan avoimesti sekä muiden opiskelijoiden että opetushenkilökunnan kanssa. Kilpailullisessa opiskelijayhteisössä vastoinkäymisistä keskusteleminen on haastavaa jo vertaisten kesken. Kun opiskelijamäärät kasvavat, myös kilpailu kovenee: lienee siis tulevaisuuden haaste, miten rehellinen keskusteluyhteys säilytetään myös heikkouksien ja vastoinkäymisten osalta.

Lääketieteellisen koulutuksen uhkana on muuttua liukuhihnamaiseksi lääkäritehtaaksi, joka unohtaa opiskelijan inhimilliset tarpeet ja yksilöllisyyden. Uudistuva terveydenhuoltojärjestelmä tarvitsee ehjiä ja vahvoja lääkäreitä; riittävä perspektiivi, elämänkokemus ja itsetuntemus ovat kestävimmät peruskivet professioon kasvamiseen. Työnilo edellyttää virkeyden ja valppauden lisäksi aitoa, lapsenomaista uteliaisuutta omaa alaansa kohtaan.

Yhteiskuntamme ei siis hyödy vastavalmistuneista lääkäreistä, jotka ovat jo lähtökohtaisesti rasittuneita ja kyynistyneitä – tai peräti työkyvyttömiä.

Elina Karppa, SML:n hallituksen jäsen

Suomen Medisiinariliitto suorittaa tänä keväänä välivuosia koskevan kyselyn, jonka yhteydessä kartoitetaan välivuoden pitämiseen johtavien syiden lisäksi myös opiskelijoiden hyvinvointia ja jaksamista. Kyselyn löydät täältä suomeksi ja på svenska . Kyselyyn on aikaa vastata sunnuntaihin 29.3. saakka!

(Julkaistu alun perin Nuori Lääkäri -blogissa www.nly.fi 20.3.2015)

Kommentointi on suljettu.