
Amanuenssuuri osana koulutusta
Amanuenssuurit eli työharjoittelut kuuluvat olennaisena osana lääkäriksi valmistumiseen. Opintoihin kuuluvan harjoittelun sisällöt määräytyvät tiedekuntien opetussuunnitelmien mukaan. Myös SML on tehnyt amanuenssiohjeet jotka sisältävät suosituksia amanuenssina toimimisesta.
Amanuenssipaikkoja jakavat tiedekunnat ja niitä voi myös hakea itsenäisesti. Itsenäisesti hankittujen amanuenssuurien hyväksymisestä päättää tiedekunta.
Oppimisen kannalta hyödyllistä on suorittaa amanuenssuuri alalta jonka kurssin on jo käynyt. Toisaalta, erityisesti integroidun opintosuunnitelman mukaan opiskelevilla, tämä ei ole välttämätöntä. Jonkinlainen tietopohja alaan liittyen on kuitenkin suositeltavaa.
Amanuenssi työntekijänä
Amanuenssin palkan määrittelee Lääkärisopimuksen sijasta Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus (KVTES), ja minimipalkka 1.10.2007 lähtien on 1267,59 euroa. Tämä on KVTES:n mukainen vähimmäispalkka, joka löytyy Palkkaus-luvun 3 §:stä (Vähimmäispalkka).
Henkilökohtaisista eduista saa kuitenkin aina neuvotella.
Amanuenssin työaika määräytyy KVTES:ssä. Tämän mukaan harjoittelijan viikottainen työaika on 38,25 h viikossa. Työnantajalla on oikeus päättää millainen työaikajärjestely "työtehtävien suorittamisen kannalta on tarkoituksenmukaisin". Tarkoituksenmukaisuudesta kannattaa keskustella esimiehen kanssa jos työajat tuntuvat epäreiluilta.
Amanuenssilla ei ole päivystysvelvollisuutta.
Harjoittelijan tehtävistä tai pätevyysvaatimuksista ei tiedekuntien opintosuunnitelmien lisäksi virallisia ohjeita ole. Yleiset lait ja asetukset määrittelevät työtekijän oikeuksia ja velvollisuuksia.
Potilaan hoidosta vastuussa on aina hoitava lääkäri. Amanuenssin oikeudesta esimerkiksi toimenpiteisiin päättää viime kädessä potilas.
Harjoittelijaksi opiskelija voi hakeutua itsenäisesti missä opintojen vaiheessa tahansa.
Työpaikalla ilmenevien ongelmien suhteen kannattaa kääntyä luottamusmiehen puoleen.
Lääkärisopimus
KVTES
Helsinki
Helsingissä opetussuunnitelmaan kuuluu harjoittelua neljä kuukautta (=24 pistettä), josta 1 kk sisätaudeilla ja 1 kk kirurgialla. Harjoittelua terveyskeskuksessa tai tutkimustyössä saa olla korkeintaan 1kk. Harjoittelun tulee kestää kerrallaan vähintää 28 vuorokautta. Kliinisillä aloilla harjoittelu hyväksytään vain sen jälkeen, kun ko. harjoittelualan kurssi on käytynä.
Tiedekunta jakaa amanuenssipaikkoja kesä- ja joululomille, kesälle kalenterikuukausiksi. Jakoperusteena on kurssiasema, aiemmat harjoittelut sekä opintoviikkojen määrä.
Lisätietoja paikallisista amanuenssi käytännöistä saa LKS:n ammattiasiainvastaavalta tai SML-edustajalta
Opetussuunnitelma
Tampere
Tampereella opetussuunnitelmaan kuuluu harjoittelua neljä kuukautta (=24 pistettä), jonka voi suorittaa amanuenssina, lääkärin viransijaisena tai tutkijana, vähintään 20 vuorokauden jaksoissa kerrallaan. Ajasta kolme kuukautta tulee työskennellä kliinisessä työssä. Harjoitteluksi hyväksytään työskentely kolmannen vuoden jälkeen.
Tiedekunta jakaa amanuenssipaikkoja kesä- ja joululomille. Jakoperusteena on kurssiasema, aiemmat harjoittelut sekä opintoviikkojen määrä.
Lisätietoja paikallisista amanuenssikäytännöistä saa TLK:n KoPo-vastaavalta tai SML-edustajalta
Opetussuunnitelma
Oulu
Oulussa opetussuunnitelmaan kuuluu valinnaisia amanuenssuureja 4kk, joista enintään 2kk lääkärinä terveyskeskuksessa tai tutkijana. Harjoittelun tulee kestää kerrallaan vähintää 1kk. Ko. harjoittelualan kurssi tulee olla suoritettu.
Lisäksi opintoihin kuuluu 1kk pakollista poliklinikka-amanuensuuria, josta 2vk sisätautien ja 2 vk kirurgian poliklinikalla.
Tiedekunta jakaa amanuenssipaikkoja kurssiaseman sekä kladijärjestyksen perusteella.
Lisätietoja paikallisista amanuenssikäytännöistä antaa OLK:n järjestö- ja ammattivastaava sekä SML-edustaja
Tiedekunnan amanuenssiohjesääntö
Kuopio
Kuopiossa opetussuunnitelmaan kuuluu 4kk (=24pistettä) harjoittelua, josta 2kk kirurgialla ja/tai sisätaudeilla. Tämän lisäksi on linjakohtaisia amanuenssuureja on 1kk. Harjoittelut hyväksytään kliinisen linjan amanuenssuurien osalta 3. vuoden, 2kk vapaavalintaisten amanuenssuurien osalta 4. vuoden ja kirurgian/sisätautien osalta 5. opiskeluvuoden jälkeen. Ko. alalta tulee olla saanut opetusta ja harjoittelun tulee kestää kerrallaan vähintään kuukauden.
Amanuenssipaikkoja jakaa tiedekunta perustuen kurssiasemaan, suoritettuihin amanuenssuureihin sekä kladijärjestykseen.
Lisätietoja paikallisista amanuenssuurikäytännöistä antaa KuoLOn kopo-vastaavat sekä SML-edustajat
Harjoitteluohjesääntö 2007
Turku
Turussa opetussuunnitelmaan kuuluu harjoittelua 4kk (=24 pistettä), josta 1kk sisätaudeilla ja 1kk kirurgialla. Harjoittelun tulee kestää kerrallaan vähintää 28 vuorokautta. Ko harjoittelualan kurssi tulee olla pääsääntösesti suoritettu. Amanuenssipalvelun voi suorittaa myös lääkärin viransijaisena.
Amanuenssipaikat jakaa Turun lääketieteenkanditaattiseura tiedekunnan amanuenssiohjesäännön mukaan, perusteina kurssiasema, suoritettut amanuenssuurit sekä lukukauden opintokokonaisuuksien suorituspistemäärä (Sic.).
Lisätietoja paikallisista amanuenssuurikäytännöistä saa TLKS:n paikanvälittäjältä tai SML-edustajalta
Opinto-opas
SML- amanuenssiohjeet
[tulossa]