Kesä on kandin parasta aikaa

Suomen terveyskeskuksien ja sairaaloiden arkea on jälleen piristämässä pohjatonta intoa ja työtarmoa puhkuva joukko medisiinareita. Satojen muiden opintojensa loppuvaiheen kandien tavoin minäkin puin tänä kesänä ensimmäistä kertaa lääkärintakin päälle enemmän tai vähemmän ”oikeana” lääkärinä. Astuin maanantaina erään terveyskeskuksen pääovesta sisään samanaikaisesti innokkaana ja jännittyneenä. Päästyäni vuodeosaston ovelle hienoinen epävarmuuden ajatus nousi pintaan: ”Vastahan mä nämä opinnot aloitin, nytkö mun sitten pitäisi hoitaa potilaita ihan oikeasti?”

Pudistin päätäni, avasin lasioven ja astuin sisään. Saapumisestani tietoinen osastonhoitaja ohjasi minut lääkärinkansliaan odottelemaan ohjaavan lääkärini saapumista.

Muutaman tunnin ja lukuisten esittäytymisten jälkeen löysin itseni testailemasta vielä vieraahkon potilastietojärjestelmän toimintoja, odottelemassa pian alkavaa ensimmäistä osastokiertoani vanhemman lääkärin apulaisena. Jännityksen ja epävarmuuden tunteet hälvenivät hiljalleen mielestäni.

Edessäni on mielenkiintoinen, kokemusrikas ja varmasti opettavainen kesä.

Vasta aloittelevana kesälääkärinä en voi valitettavasti jakaa kokemuksesta hyväksi todettuja ohjenuoria muille nyt aloitteleville kesäkandeille. Haluaisinkin sen sijasta tuoda esille kaksi tärkeäksi mieltämääni mahdollisesti itsestäänselviltä kuulostavaa perusperiaatetta, joihin tukeutuen lähestyn nyt itse kesätöiden tuomia haasteita.

Inhimillisyys ja empaattisuus

Opintojeni aikana olen aina mielelläni keskustellut potilaiden kanssa pidemmän kaavan kautta. Vaikka klinikan alkuvaiheen opiskelijana ei saakaan vielä määrätä potilaille lääkkeitä, tehdä hoitolinjauksia tai ylipäätänsä ottaa edes kantaa heidän hoitoonsa, pystyy pelkästään avoimen kiinnostuneesti keskustelemalla tekemään sairaan ihmisen ajasta sairaalassa piirun verran valoisampaa ja mielekkäämpää. ”Tarjotkaamme siis hänelle mitä voimme – empatiaa ja helpotusta kipuun”, tokaisi ohjaava lääkärini heti ensimmäisenä työpäivänäni erään potilaan tapausta pohtiessamme, korostaen lääkärin asenteen ja verbaalisen ulosannin merkitystä potilastyössä.  Inhimillinen ja empaattinen tapa kommunikoida on helpointa omaksua ja oppia samanaikaisesti muidenkin lääkärintyölle olennaisten tietojen ja taitojen kanssa.

Itseluottamus ja rohkeus

Kaikki lääkärit ovat jossain vaiheessa noviiseja työssään. ”Lääkäriksi oppii vain tekemällä”, kuulee usein sanottavan miltei mantranomaisesti. Osaaminen ja ammattitaito kehittyvät verkkaisesti, ja meillä kesäkandeilla on erinomainen mahdollisuus kehittää taitojamme ohjatussa ympäristössä. Edellytyksenä tälle on kuitenkin kyky jättää epävarmuus narikkaan ja heittäytyä uusien haasteiden kimppuun luottavaisin mielin. Siispä rohkeasti nyt vain – mennään, tehdään ja opitaan!

Kliininen työ täydentää lääketieteen opintoja

Suomalainen lääkärikoulutus on hyvin käytännönläheistä moniin muihin Euroopan maihin verrattuna. Voisi melkein sanoa että olemme jokseenkin etuoikeutetussa asemassa päästessämme potilaskontaktiin melkein heti yliopiston ovista sisään astuttuamme. Hyväksytysti suoritettujen neljän vuoden opintojen jälkeen lääketieteen opiskelija saa oikeuden toimia valmiin lääkärinä valvonnan alaisena erikoissairaanhoidon toimintayksikössä tai terveyskeskuksen vuodeosastolla. Viidennen vuoden jälkeen oikeudet laajenevat myös vastaanottotyöhön. Opiskeluaikana tehdyt työrupeamat sairaaloissa ja terveyskeskuksissa täydentävät jo muutenkin laadukasta koulutustamme ja madaltavat samalla kynnystä tottua lääkäriyden tuomaan vastuuseen valmistumisen jälkeisinä aikoina.

Lopuksi haluaisinkin toivottaa antoisaa kesää ja työniloa kaikille kanssakesäkandeille – jokainen kesänmittaan tehty status, lähete tai epikriisi on pieni mutta tärkeä askel matkalla lääkäriksi!

 

Teemu Karjalainen
Kirjoittaja on Suomen Medisiinariliiton hallituksen jäsen

(Julkaistu alun perin NLY:n lehdessä 6/2015)

Kommentointi on suljettu.