KESÄTYÖSKENTELY

Asetusmuutos kiristää viransijaisuussäännöksiä

1.6.2008

Uusi asetus muutti lääketieteen kandidaattien oikeutta työskennellä lääkärin viransijaisena. Tiivistelmä asetusmuutoksen pääkohdista löytyy tästä.


Viransijaisuussäännökset tulevat kiristymään

18.1.2008

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on valmistellut jo pitkään asetusmuutosta koskien lääketieteen kandidaattien oikeutta toimia lääkärin viransijaisena. Tietoja asetusmuutoksen sisällöstä ja etenkin voimaantuloajankohdasta on odotettu kärsimättömästi sekä kandidaattien, että työnantajien taholla.

17.1. STM:stä saadun toistaiseksi epävirallisen tiedon mukaan peruspalveluministeri Risikko tulee esittelemään asetusmuutoksen voimaantuloa 1.6.2008.

Esityksen sisältö olisi seuraavanlainen:

Viiden vuoden raja terveyskeskuksessa ja päivystyksessä on pääsääntö. Sen sijaan neljä vuotta ja kyseisen erikoisalan opinnot hyväksytysti suoritettuna on vaatimuksena erikoissairaanhoidon toimintayksiköissä tai terveyskeskusten vuodeosastoilla ja päivystyksessä edellä mainituissa yksiköissä silloin, kun siellä on muitakin itsenäisesti ammattia harjoittavia laillistettuja lääkäreitä. Kandit voisivat edelleenkin toimia työnvälitysyritysten kautta. Tässä yhteydessä on tarkoitus täsmentää ohjausta ja valvontaa.

Lopullisesti asiasta päättää valtioneuvosto. Todennäköisesti lopullisen asetuksen sisältö ja voimaantulon ajankohta tulee kuitenkin olemaan yllä mainittu.


Copyrigt (C) Vagaweb 2006