Suomen Medisiinariliiton kannanotto ulkomailla suoritettavien opintojen hyväksilukemisesta

Suomen Medisiinariliitto tunnustaa tiedekuntien tekemän työn vaihto-opiskelun edistämiseksi. Medisiinariliitto haluaa kuitenkin ilmaista kantansa ulkomailla suoritettujen opintojaksojen hyväksiluvun tilasta. Tavoitteenamme on edistää ulkomailla suoritettujen opintojen hyväksilukemista lääketieteen lisensiaatin tutkintoon ja sitä kautta parantaa suomalaisten lääketieteen opiskelijoiden kansainvälistä liikkuvuutta.

Eurooppalaisten korkeakouluopintojen yhtenäistämiseen tähtäävä, nyt 47 osallistujamaan, Bolognan prosessi pyrkii lisäämään opiskelijoiden liikkuvuutta. Tavoitteena on että vuoteen 2020 mennessä korkeakoulusta valmistuneista 20% olisi opiskellut tai harjoitellut ulkomailla.[1] Tällä hetkellä vuosittain kuitenkin vain noin 2% lääketieteen opiskelijoista Suomessa suorittaa vähintään 3 kuukauden opinto- tai harjoittelujakson ulkomailla.[2]

Vaikeudet vaihto-opintojen hyväksilukemisessa ja siitä johtuva opintojen pitkittyminen sekä kurssilta putoaminen ovat syitä jotka rajoittavat lääketieteen opiskelijoiden hakeutumista kansainvälisiin opintojaksoihin. Tämän lisäksi hyväksilukemisen puuttuessa ulkomailla suoritettuja opintojaksoja joudutaan suorittamaan uudestaan kotiyliopistossa. Opintojen pitkittymistä ja kurssikokojen kasvamista näiden syiden takia on vältettävä. Medisiinariliiton keväällä 2015 teettämän välivuosikyselyn mukaan Suomen lääketieteen opiskelijoista runsas neljännes on pitänyt tai aikoo pitää välivuoden opintojensa aikana. Kyselyn mukaan yleisin syy välivuodelle on vaihto-opiskelu.

Yliopistojen rahoitusmallissa kansainvälisellä opiskelijavaihdolla on kahden prosentin painoarvo ja tämä potentiaali on viimein otettava täysimääräisesti käyttöön. Suomen Medisiinariliitto korostaa, että yliopistojen rahoitusmallia ajatellen myös lyhyet alle kolmen kuukauden vaihdot ovat merkityksellisiä, sillä vaihdossa suoritetut hyväksiluettavat opinnot lisäävät yliopistojen rahoitukseen vaikuttavien 55 opintopistettä vuodessa suorittaneiden määrää.

Nykyaikaisessa globaalissa maailmassa yliopistojen tulee panostaa yliopistoyhteisön jäsenten kansainvälisiin valmiuksiin. Vaihto-opinnot kasvattavat opiskelijoiden valmiuksia tutkimustyöhön, kansainvälisiin asiantuntijatehtäviin ja mahdolliseen työskentelyjaksoon ulkomailla, minkä lisäksi ne tarjoavat arvokasta näkökulmaa kotimaassa työskentelyyn. Kaikkien Suomessa lääketieteellistä koulutusta tarjoavien yliopistojen strategioissa kansainvälisyys on keskeinen osa. Medisiinariliitto kokee, että näitä strategisia tavoitteita ei tiedekunnissamme saavuteta.

Maailman lääketieteen opiskelijoiden kattojärjestön IFMSA:n (International Federation of Medical Students’ Associations) vaihto-ohjelma tarjoaa vuosittain noin 120 suomalaiselle lääketieteen opiskelijalle kuukauden pituisen harjoittelu- tai tutkimusjakson. Näitä vaihtoja Suomessa järjestää Suomen Medisiinariliiton ulkoasiainvaliokunta FiMSIC. Nämä jaksot suoritetaan yleensä loma-aikana, jolloin opiskelijat välttävät opintojen pitkittymisen ja kurssilta putoamisen. FiMSIC:n järjestämät vaihdot ovat WFME:n (World Federation for Medical Education) tunnustamia[3], minkä lisäksi vaihtojen akateeminen laatu on IFMSA:n vaihto-ohjelman painopiste.

Medisiinariliiton vaatimukset opintojen hyväksilukemisen kehittämiseksi

  • Tiedekuntien tulee ottaa aktiivinen rooli ulkomailla suoritettavien opintojen hyväksilukemissa. Ulkomailla suoritettavia opintoja suunnitteleville opiskelijoille on kyettävä tarjoamaan valmiit ja ennustettavat toimintamallit opintojen hyväksilukemisesta.
  • Tilanteissa joissa katsotaan että kliinistä harjoittelua ja potilastyötä ei ole kohdeyliopiston opintojaksoissa tarpeeksi, on luotava joustavia mahdollisuuksia näiden opintojen korvaamiseen siten, että teoriaopinnot hyväksytään ja kurssista vain osa joudutaan suorittamaan kotiyliopistossa.
  • Myös lyhyet opintojaksot ulkomailla, mukaan lukien FiMSIC-vaihdot, pitää pystyä lukemaan osaksi tutkintoa niissä tapauksissa joissa opintojakson akateeminen laatu on varmistettu vastaamaan kohtuullisia vaatimuksia.
  • Yliopistojen sopimat vaihtosopimukset tulee tehdä laadukkaiden kumppanuusyliopistojen kanssa joiden opetuksen laatu vastaa niitä vaatimuksia joita opintojen hyväksilukemiseen vaaditaan.
  • Medisiinariliitto kannustaa tiedekuntia suunnittelemaan tutkinnon rakenteen siten, että se ottaa huomioon lukukauden tai -vuoden mittaisen vaihto-opiskelujakson. Hyvällä tutkinnon suunnittelulla opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus sisällyttää laadukas vaihto-opiskelujakso tutkintoonsa ja valmistua silti tavoiteajassa.

Viitteet
1: The Bologna Process 2020 – The European Higher Education Area in the new decade. Communiqué of the Conference of European Ministers Responsible for Higher Education, Leuven and Louvain-la-Neuve, 28-29 April 2009.
http://www.ond.vlaanderen.be/hogeronderwijs/bologna/conference/documents/Leuven_Louvain-la-Neuve_Communiqu%C3%A9_April_2009.pdf
2: CIMO: Tietoa ja tilastoja -raportti 2/2014. Kansainvälinen liikkuvuus yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa 2013. http://www.cimo.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/cimo/embeds/cimowwwstructure/32368_Tietoa_ja_tilastoja-raportti_2_2014.pdf
3: IFMSA: WFME Endorsement letter.
http://www.ifmsa.org/content/download/504260/6460173/file/WFME_endorsement_letter.pdf
4: Suomen Medisiinariliitto: Välivuosikysely 2015, toistaiseksi julkaisematon.

Kommentointi on suljettu.