Lääkäriliiton valtuuskuntavaalit lähestyvät

Vaalivuosi sen kuin etenee ja nyt lähestyvät Lääkäriliiton valtuuskunnan vaalit. Kandiehdokkaita vaaleihin on lähdössä ympäri Suomen ja edustettuina myös ulkomailla lääketiedettä opiskelevia. Medisiinariliiton kanssa vaaleihin lähdössä yhteensä 32 kandia! Vaalityötä tehdään yhdessä Nuorten Lääkärien Yhdistyksen kanssa.

Äänestysaika 21.9. – 26.10

Mediisinariliitto mukana Lääkärifoorumilla

Lääkäritalolle kerääntyi aurinkoisena päivänä runsas joukkio keskustelemaan erikoislääkärikoulutuksen uudistuksesta. Edustettuina oli eri yliopistoja sekä sairaanhoitopiirejä ympäri Suomen. Päivän aikana kuultiin mielenkiintoisia puheenvuoroja asiantuntijoilta sekä puitiin yhdessä työpajoissa koulutusväyliä, valintamenettelyä, osaamisperusteisuutta sekä koulutuksen laatua. Medisiinariliiton edustajat osallistuivat työpajaan koskien koulutusväyliä ja valintamenettelyä.

Valintamenettelyn ehdotus oli saanut lausuntokierroksella useita kommentteja ja näiden pohjalta muokattu ehdotus olisi tarkoitus jättää koordinaatiojaokselle elokuussa. Tavoiteaikataulu on edelleen uuden valintamenettelyn pilotointi syksyllä 2019.

Työpaja-keskustelussa nousi esille monen erikoislääkärin erikoisaslasurffailu-tausta hyvänä kokemuksena ja sattuman iso osuus erikoisalan valinnassa. Keskustelijat pitivät siis mahdollisuutta kokeilla eri aloja ja muuttaa mielipidettänsä ilman, että siitä on merkittävää haittaa urakehitykselle tärkeänä.

Keskustelu koulutusväylistä työpajassa oli reipasta. Vielä on avoinna miten koulutusväylät toteutetaan, kenen vastuulla niiden järjestäminen on sekä muita keskeisiä kysymyksiä. Avoimia kysymyksiä liittyy myös SOTE:en, maakuntiin, yliopistojen ja palvelujärjestelmien suhteeseen sekä yhteistyöhön, sillä nämä vaikuttavat runsaasti koulutuksen järjestämiseen sekä suunnitteluun. Kuitenkin keskustelijat pitivät joustavia, henkilökohtaisia, selkeitä suunnitelmia olennaisina.

Eri tahoilla on herännyt huoli muun muassa koeajan ja haastatteluiden järjestämisestä sekä mitä käy jo olemassa oleville erikoistumisoikeuksille. Nämä kysymykset on huomioitu ja valmistelevat taho näihin vastaa aikanaan.

Nyt liputetaan uudistuksen todellisen toteuttamisen, yhteistyön ja synergian puolesta!

Menossa töihin Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueelle? Lue tämä!

Tämä tiedote koskee sinua jos työskentelet tai suunnittelet työskenteleväsi Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella ensi kesänä.

Neljä Meri-Lapin kuntaa, Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri ja Mehiläinen perustavat yhteisyrityksen joka aloittaa toimintansa 1.6.2018. Uusien työntekijöiden (1.6.2018 ja sen jälkeen alkavat työsuhteet) palvelussuhteeseen EI automaattisesti sovelleta Lääkärisopimusta tai KTVESin ehtoja, vaan ehdot sovitaan työsopimuksella tai työehtosopimuksella. Lääkäriliitto käy parhaillaan keskusteluja/neuvotteluja Mehiläisen kanssa palvelussuhteen ehdoista ja sovellettavasta työehtosopimuksesta.

Kaikkia, jotka ovat aloittamassa työskentelyn Länsi-Pohjassa tänä kesänä, pyydetään ystävällisesti olemaan yhteydessä Lääkäriliittoon ennen palvelussuhteen ehtojen hyväksymistä! Ota yhteyttä: lakimiehet@laakariliitto.fi ja puh. 09 3930 900.

Alla Lääkäriliiton kirje opiskelijajäsenille asiaa koskien. Mikäli herää kysyttävää, ole reippaasti yhteydessä Medisiinariliiton hallitukseen tai Lääkäriliittoon.

Kirje opiskelijoille Länsi-Pohja