Lääkäriliiton valtuuskuntavaalit lähestyvät

Vaalivuosi sen kuin etenee ja nyt lähestyvät Lääkäriliiton valtuuskunnan vaalit. Kandiehdokkaita vaaleihin on lähdössä ympäri Suomen ja edustettuina myös ulkomailla lääketiedettä opiskelevia. Medisiinariliiton kanssa vaaleihin lähdössä yhteensä 32 kandia! Vaalityötä tehdään yhdessä Nuorten Lääkärien Yhdistyksen kanssa.

Äänestysaika 21.9. – 26.10

Lääkäreitä tulisi kouluttaa paremmin

Ajatuspaja Liberan julkaisema “Lääkäreitä tulisi kouluttaa enemmän” -blogikirjoitus (22.8.2018) ja tämän jälkeen herännyt keskustelu innoitti meidät tuomaan keskusteluun muutamia näkökulmia, jotka olivat kirjoituksesta jääneet pois. Kerromme, miksi yhteiskunnan ja potilaiden kannalta lääkärikoulutuksen lisäämisen sijaan vaikuttavampaa olisi panostaa koulutukseen ja terveydenhuollon työolosuhteisiin.”

Lue Medisiinariliiton puheenjohtaja Jesper Perälän ja KARVI-työryhmän opiskelijaedustaja Joel Telkän ajatuksia lääkärikoulutuksen laadusta ja koulutettavien määristä NLY:n blogista: Lääkäreitä tulisi kouluttaa paremmin

Suomen Medisiinariliitto 45 vuotta!

1960-luvun loppu oli jännittävää aikaa. Opiskelijat alkoivat taistella oikeuksiensa puolesta. ”Hulluna vuonna” 1968 monien muiden opiskelijamielenosoitusten joukossa Helsingissä tapahtui ”Vanhan valtaus”, jossa opiskelijat valtasivat Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan 100-vuotisjuhlapaikan juhlia edeltävänä päivänä ja vaativat muutoksia yliopiston hallintoon ja opetuksen sisältöön. Medisiinarit pidättäytyivät tästä mielenosoituksesta; sen sijaan samana vuonna opiskelijoiden etuuksia valvomaan päätettiin perustaa kaikkien Suomen lääketieteen opiskelijoiden yhteinen liitto, Suomen Medisiinariliitto.

Pitkän ajatustyön ja kandiseurojen välisten neuvottelujen jälkeen SML virallistettiin oikeusministeriössä viimein alkuvuodesta 1970. Alkuperäiset hallituksen jäsenet olivat puheenjohtaja Arpo Aromaa, Aarno Kari, Matti Rimpelä, Erkki-Pekka Helle, Petri Kovanen ja Onni Hulkko. SML:a perustettaessa jäseniksi kutsuttiin kaikkien lääkiskaupunkien kandiseurat ja myös ulkomailla lääketiedettä opiskelevien suomalaisten järjestöt.

Liiton sääntöjenkin mukaan sen tarkoituksena on ”suomalaisten lääketieteen opiskelijayhdistysten keskusjärjestönä edustaa lääketieteen opiskelijoita kotimaassa sekä skandinaavisessa ja muussa kansainvälisessä toiminnassa ja edistää ja valvoa heidän yhteisiä etujaan erityisesti opinto-, ammatti- ja sosiaalikysymyksissä.” Tätä tarkoitusta SML toteuttaa seuraamalla aktiivisesti lääketieteen opiskelijoille ajankohtaisia asioita koko Suomen tasolla paikallisedustajiensa ja eri elinten edustuspaikkojensa avulla ja teettämällä tarvittaessa kannanottoja, kyselyitä ja adresseja. Tänä vuonna teemana on tähän mennessä ollut lääketieteen opiskelijoiden opinnoissa jaksaminen. Helsingin välivuosikohun vuoksi teetettiin kansallisella tasolla välivuosikysely, jossa kyseltiin opiskelijoiden tarvetta pitää taukoa opintoputkesta ja syitä välivuoden pitämiselle.

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan, sitä voi kukin itseltään kysyä. Viiden vuoden päästä Suomen Medisiinariliitto on ollut toiminnassa puoli vuosisataa – 50 vuotta! Siihen mennessä liittoon kuuluvien opiskelijoiden määrä on kasvanut neljänneksen verran nykyisestä opiskelijamäärien lisäysten näkyessä lähes jokaisella vuosikurssilla. Medisiinariliitto saanee ottaa kantaa asiaan jos toiseenkin opiskelijarunsauden tuottaessa ongelmia tiedekunnille. Amanuenssipaikoista voi pian tulla aiempien vuosikymmenten tapaan pulaa. Näin etenkin, jos vanhempien opiskelijoiden työoikeuksia rajoitetaan paljon kohutun terveydenhuollon ammattihenkilöasetuksen muutoksen myötä. Viidessä vuodessa voi tapahtua paljon hyvääkin. SML:n valiokunnista YAVA – Ylioppilaskuntavaliokunta, joka on vielä tällä hetkellä lapsenkengissään – lienee varttunut suureksi tekijäksi Suomen Ylioppilaskuntien liiton keskuudessa. Seuraavat viisi vuotta tulevat kaiken kaikkiaan olemaan edunvalvonnalle yhtä suurta työmaata.

Medisiinariliiton toiminta perustuu lähinnä sen aktiivisen hallitukseen, joka koostuu puheenjohtajasta, kahdesta edustajasta jokaisesta suomalaisesta lääkiskaupungista (Helsingistä 3), kahdesta ulkomaisten opinahjojen edustajasta ja erinäisistä virkailijoista ja tarkkailijoista. Tällä hetkellä hallituksessa istuu 18 jäsentä. Liittokokouksia järjestetään kahdesti vuodessa (kevät-syksy) eri kaupungeissa vuorotellen (Helsinki-Oulu-Tampere-Kuopio-Turku). Kyseisen kaupungin edustajat ovat päävastuussa liittokokouksen järjestämisestä. Syksyiset juhlavuosiliittokokoukset viiden vuoden välein osuvat aina Helsinkiin.

Juhlavuotta kuuluu tietenkin juhlistaa! Medisiinariliitto viettää juhlapäiväänsä syksyllä Helsingissä. Vuosijuhlaviikonloppu alkaa tavallisen liittokokousviikonlopun tapaan syysliittokokouksella, jossa puidaan medisiinareille ajankohtaisia asioita ja hallituksen tavoitteita. Iltajuhla järjestetään Lääkäritalolla. Juhlaan kutsutaan liittokokousvieraita, entisiä SML-aktiiveja ja yhteistyökumppaneita. Liittokokousvieraita ovat kunkin kaupungin nimittämät liittokokouksen edustajat ja tarkkailijat, jotka seuran puheenjohtaja on vahvistanut. Jos mielenkiintoa liittokokoukseen lähtemiseen löytyy, kannattaa asiasta kysellä omalta Medisiinariliiton hallituksen paikallisedustajalta.

Vuosijuhlassa on tiedossa hauskaa ohjelmaa, musiikkia ja tietenkin sitsilauluja. Opiskelijajärjestöissä ahertaminen on vapaaehtoistyötä muiden hyväksi, ja juhlassa palkitaankin kevätliittokokouksen kannattamia SML-aktiiveja ansiomerkein heidän pitkäuurteisesta työstään muiden hyväksi. Iltajuhlan jälkeen jatkot ovat paikallisen jäsenseuran kerhotiloissa. Toivottavasti nähdään syksyllä juhlavissa merkeissä!

Liitto elää ja on voimissaan.

Kirjoittaja

Juho Aaltio, LK
Suomen Medisiinariliiton hallituksen jäsen,
Lääketieteenkandidaattiseuran hallituksen jäsen

(Julkaistu alun perin NLY:n lehdessä 3/2015)

Miten meni (noin niin kuin omasta mielestä)?

Olenkohan tulossa vanhaksi, kun nykyisin aika tuntuu kuluvan kovin nopeasti. Opiskeluviikkoja on jäljellä enää yhden käden sormilla laskettava määrä, vaikka juurihan sitä vasta aloitteli klinikkaa tuoreena kandidaattina. Moni onkin kysynyt tässä vaiheessa – hirvittääkö?

Tässä piilee mielestäni lääketieteellisen koulutuksen hienous. Nimittäin onhan tässä tullut opiskeltua jo aikamoinen tovi, omassa tapauksessani 6,5 vuotta, kohti selvää ammattia. Miksi siis pitäisi hirvittää? Tilanne voisi olla toinen ilman jatkuvaa kliinistä harjoittelua. Olemme täällä Suomessa onnellisessa asemassa, että opiskelujen ohella saa tehdä amanuenssuureja ja myöhemmissä vaiheissa lääkärin sijaisuuksia ja päivystyksiä. Kuinka mahtava onkaan huomata ensin pärjäävänsä, sitten kehittyvänsä ja lopulta osaavansa potilaiden kanssa. Opetettuja ja opittuja taitoja pääsee testaamaan moneen kertaan ennen kuin työelämä tempaa mukaansa. Eihän valmistuminen tietenkään täydellistä lääkäriä kenestäkään tee, ja virheitä sattuu niille kokeneimmillekin. Ammattimme on jatkuvaa oppimista, eikä se lopu siihen, kun suljemme tiedekunnan ovet takanamme. Itseään kouluttamalla voi pitää huolen osaamisestaan myös tulevaisuudessa. Myös kollegoiden tuki on erityisesti kandidaateille ja nuorille lääkäreille tärkeää. Olen ollut onnekas – apua on saanut jotakuinkin aina, kun sitä on pyytänyt. Haluankin jo tässä vaiheessa lausua kiitokseni kaikille niille, jotka ovat auttaneet epävarmaa kandia tekemään omia päätöksiä ja tukeneet tarvittaessa.

Ja jottei unohdettaisi sitä lääkiksen toista tärkeää puolta, niin kyllä sitä oheistoimintaakin on riittänyt. Bileet, sitsit, risteilyt ja kurssimatkat… check. Oheistoiminta on tärkeää vastapainoa pänttäämiselle, hieno väylä kollegoihin tutustumiselle ja yhteishengen luomiselle. Harva meistä tulee selviämään työssä ilman muiden apua, ja kollegapiiriin tutustuminen voi tulevaisuudessa auttaa sen tärkeän konsultaation tekemisessä. Toki kuuden vuoden koulutusputki, jonka päässä odottaa vuosikymmeniä kestävä työura on myös raskas. Moni haluaakin hengähdystauon opinnoista. Nykyisin suosiotaan kasvattava vaihto-opiskelu oli myös osa omaa kasvamisprosessia. Itse kävin hakemassa kokemuksia aina Australiassa asti. Lähteminen oli yksi parhaimmista päätöksistäni, eikä valmistumisen venyminen puolella vuodella lopulta merkinnyt mitään. Vaihdon jälkeen olen lukuisia kokemuksia rikkaampi ja täynnä uutta energiaa. Lisäksi viimeisin vuosi toi mukanaan myös minulle yhden aivan uuden roolin: järjestöaktiivi nosti minussa päätään Suomen Medisiinariliiton hallituksen riveissä. Järjestötoiminnan myötä ollut mukava tutustua opiskelijoihin eri kaupungeista, ja toki on myös hienoa olla mukana vaikuttamassa tällä hetkellä kovankin muutospaineen alla olevaan kandidaatin elämään. Tässä vaiheessa hieman harmittaakin, kun en ole aikaisemmin uskaltanut lähteä mukaan! Haku ensi vuoden SML:n hallitukseen onkin nyt auki, ja edes viimeisenä vuotena ei ole liian myöhäistä.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja on nyt aika siirtyä eteenpäin. Opiskelijaelämä on ollut elämäni parasta aikaa, mutta en usko hauskuuden loppuvan sen myötä. Huomaan, että todella nautin työstäni, vaikka illat usein yöhön saakka venyvätkin. En voisikaan kuvitella tekeväni muuta. Lisensiaatin arvo on jo aivan kulman takana, ja vaikka opiskeluaika on ollut hienoa, koen olevani valmis astumaan ammattiin, johon on hyvin ja rauhassa ehtinyt kasvaa. Tähän on hyvä päättää.

Liisa Viita-aho
Suomen Medisiinariliiton hallituksen jäsen

(Julkaistu alun perin NLY:n blogissa www.nly.fi 27.10.2015)

Kesä on kandin parasta aikaa

Suomen terveyskeskuksien ja sairaaloiden arkea on jälleen piristämässä pohjatonta intoa ja työtarmoa puhkuva joukko medisiinareita. Satojen muiden opintojensa loppuvaiheen kandien tavoin minäkin puin tänä kesänä ensimmäistä kertaa lääkärintakin päälle enemmän tai vähemmän ”oikeana” lääkärinä. Astuin maanantaina erään terveyskeskuksen pääovesta sisään samanaikaisesti innokkaana ja jännittyneenä. Päästyäni vuodeosaston ovelle hienoinen epävarmuuden ajatus nousi pintaan: ”Vastahan mä nämä opinnot aloitin, nytkö mun sitten pitäisi hoitaa potilaita ihan oikeasti?”

Pudistin päätäni, avasin lasioven ja astuin sisään. Saapumisestani tietoinen osastonhoitaja ohjasi minut lääkärinkansliaan odottelemaan ohjaavan lääkärini saapumista.

Muutaman tunnin ja lukuisten esittäytymisten jälkeen löysin itseni testailemasta vielä vieraahkon potilastietojärjestelmän toimintoja, odottelemassa pian alkavaa ensimmäistä osastokiertoani vanhemman lääkärin apulaisena. Jännityksen ja epävarmuuden tunteet hälvenivät hiljalleen mielestäni.

Edessäni on mielenkiintoinen, kokemusrikas ja varmasti opettavainen kesä.

Vasta aloittelevana kesälääkärinä en voi valitettavasti jakaa kokemuksesta hyväksi todettuja ohjenuoria muille nyt aloitteleville kesäkandeille. Haluaisinkin sen sijasta tuoda esille kaksi tärkeäksi mieltämääni mahdollisesti itsestäänselviltä kuulostavaa perusperiaatetta, joihin tukeutuen lähestyn nyt itse kesätöiden tuomia haasteita.

Inhimillisyys ja empaattisuus

Opintojeni aikana olen aina mielelläni keskustellut potilaiden kanssa pidemmän kaavan kautta. Vaikka klinikan alkuvaiheen opiskelijana ei saakaan vielä määrätä potilaille lääkkeitä, tehdä hoitolinjauksia tai ylipäätänsä ottaa edes kantaa heidän hoitoonsa, pystyy pelkästään avoimen kiinnostuneesti keskustelemalla tekemään sairaan ihmisen ajasta sairaalassa piirun verran valoisampaa ja mielekkäämpää. ”Tarjotkaamme siis hänelle mitä voimme – empatiaa ja helpotusta kipuun”, tokaisi ohjaava lääkärini heti ensimmäisenä työpäivänäni erään potilaan tapausta pohtiessamme, korostaen lääkärin asenteen ja verbaalisen ulosannin merkitystä potilastyössä.  Inhimillinen ja empaattinen tapa kommunikoida on helpointa omaksua ja oppia samanaikaisesti muidenkin lääkärintyölle olennaisten tietojen ja taitojen kanssa.

Itseluottamus ja rohkeus

Kaikki lääkärit ovat jossain vaiheessa noviiseja työssään. ”Lääkäriksi oppii vain tekemällä”, kuulee usein sanottavan miltei mantranomaisesti. Osaaminen ja ammattitaito kehittyvät verkkaisesti, ja meillä kesäkandeilla on erinomainen mahdollisuus kehittää taitojamme ohjatussa ympäristössä. Edellytyksenä tälle on kuitenkin kyky jättää epävarmuus narikkaan ja heittäytyä uusien haasteiden kimppuun luottavaisin mielin. Siispä rohkeasti nyt vain – mennään, tehdään ja opitaan!

Kliininen työ täydentää lääketieteen opintoja

Suomalainen lääkärikoulutus on hyvin käytännönläheistä moniin muihin Euroopan maihin verrattuna. Voisi melkein sanoa että olemme jokseenkin etuoikeutetussa asemassa päästessämme potilaskontaktiin melkein heti yliopiston ovista sisään astuttuamme. Hyväksytysti suoritettujen neljän vuoden opintojen jälkeen lääketieteen opiskelija saa oikeuden toimia valmiin lääkärinä valvonnan alaisena erikoissairaanhoidon toimintayksikössä tai terveyskeskuksen vuodeosastolla. Viidennen vuoden jälkeen oikeudet laajenevat myös vastaanottotyöhön. Opiskeluaikana tehdyt työrupeamat sairaaloissa ja terveyskeskuksissa täydentävät jo muutenkin laadukasta koulutustamme ja madaltavat samalla kynnystä tottua lääkäriyden tuomaan vastuuseen valmistumisen jälkeisinä aikoina.

Lopuksi haluaisinkin toivottaa antoisaa kesää ja työniloa kaikille kanssakesäkandeille – jokainen kesänmittaan tehty status, lähete tai epikriisi on pieni mutta tärkeä askel matkalla lääkäriksi!

 

Teemu Karjalainen
Kirjoittaja on Suomen Medisiinariliiton hallituksen jäsen

(Julkaistu alun perin NLY:n lehdessä 6/2015)

Medikalisaatio, itse-diagnostiikka, … Nuoren lääkärin haasteet sen kuin lisääntyvät

Nykykäsitys lääketieteen kaikkivoipaisuudesta on luonut mielikuvan, että kaikkeen löytyy ratkaisu, ja kaikki vaivat ovat hoidettavissa. Moni potilas luottaa siihen, että terveydenhuolto pystyy tarjoamaan helpon ratkaisun ongelmaan kuin ongelmaan – ilman potilaan minkäänlaista sitoutumista asiaan. Nuoren lääkärin voi jos olla vaikea saada ääntään kuuluviin, kun potilas tulee lääkärin vastaanotolle “tekemään tilauksia”. Sekä potilaan että lääkärin tulisi kuitenkin aina muistaa, että potilaan hoitamiseen tarvitaan aina kaksi osapuolta: terveydenhoitoalan ammattilainen ja potilas itse.

Medikalisaatio puhuttaa mediassa säännöllisin väliajoin, ja aivan syystä. Varmasti kaikille jo työelämässä olleille on tuttua potilaiden virheellinen ajatus siitä, ettei ihminen saisi sairastaa ja kaiken täytyisi olla korjattavissa. Esimerkiksi voidaan ottaa vaikkapa tavallinen, kaikkien tuntema flunssa. Tutkimusten mukaan aikuinen sairastuu flunssaan 3-5 kertaa vuodessa. Se on siis aivan normaalia, ja parantuu kyllä itsestään levolla ja ajan kanssa. Nykyisin ollaan kuitenkin kärsimättömiä verrattuna aiempaan. Kaikkien on saatava kaikki heti, joten myös terveeksi on tultava sillä samalla sekunnilla, kun oireet alkavat. Ei mitään kurjaa oloa tai lepoa, vaan tosiaankin se antibioottikuuri ja ainakin vähintään yskänlääkettä alkaneeseen tukkoisuuteen! Totta kai sairastaminen on ikävää, eikä kukaan siitä varmasti erityisesti nauti. Joten nuoret (ja miksei jo vanhemmatkin) kollegat: älkää taipuko heti kirjoittamaan sitä amoksisilliini-kuuria vain koska se on helpoin tie vastaanoton päättämiseen. Olen hyvinkin tietoinen siitä, että välillä on vaan kiire tai väittelykestävyys ehtynyt. Älkää silti tehkö karhunpalvelusta sille nuorelle kollegalle, joka yrittää vielä elää optimistisesti. Selittäkää potilaalle.

Toinen kasvava ilmiö vastaanotolla on itse-diagnostiikka. Potilaat pyrkivät hoitamaan itse itseään, ja informaation helppo saatavuus on ollut omiaan tätä edesauttamaan. Itse-diagnosointi on ilmiönä sekä hyvästä että pahasta. Onnellisissa tapauksissa potilas tulee oikean diagnoosin kanssa vastaanotolle, ja lääkärin tehtäväksi jää diagnoosin varmistus ja oikean hoidon määrääminen. Toisaalta tässäkin tapauksessa monia tuntuu harmittavan, kun joutuu lääkärille asti lähtemään – saati vielä maksamaan – kun itsekin olisi itsensä osannut hoitaa. Tällainen potilas ei tunnu kuitenkaan muistavan, että lääkärillä on kuitenkin loppukädessä aina vastuu, ja laajempi kokonaiskäsitys asioista kuin ehkä potilaan onnekkaasti oikeaan osunut arvaus. Vielä suuremmaksi ongelmaksi itse-diagnostiikka nousee, kun lääkäri ei tuekaan potilaan näkemyksiä. Turhien antibioottikuurien määrääminen ja kalliiden, mahdollisesti suuria sädemääriä sisältävien tutkimusten teettäminen ei tule jokaisen potilaan kohdalla kysymykseen. Ja sitten ollaan tyytymättömiä. Lääkärit eivät osaa mitään, potilas ei saa mielestään tarpeeksi ”järeitä” tutkimuksia tai lääkkeitä. Vaikka lakikin määrää, että potilaan hoito täytyy tehdä yhteisymmärryksessä potilaan itsensä kanssa, on se nykyisin yhä mahdottomampaa. Potilas tulee vaatimaan, ja suuttuu, jos lääkäri ei vaatimuksiin suostu. Erityisesti tyytymättömyyttä aiheuttaa nuori kandi tai lääkäri, joka ei tietenkään tiedä mistään mitään.

Lääkäreistä on tullut potilaiden silmissä osaamattomia ja rahanahneita tärkeilijöitä. Haluun auttaa ihmisiä ei kukaan enää usko, ja lääkärin täytyisi pystyä ihmetekoihin joka kerta potilaan kohdatessaan. Nuori lääkäri toivoo potilaalta joskus hieman armeliaisuutta, ja jos sitä ei heru, niin ainakin vanhemman kollegan tukea. Toivon siis jaksamista kaikille kollegoille – ihan kuin sairauksien diagnosoimisessa ei olisi tarpeeksi haastetta. Joskus kuitenkin potilaan kanssa keskusteltu hetki (tiedetään, kiire on) alkaa kantaa hedelmää, ja pääsemme taas keskittymään työhön, jonka takia alun perin tähän leikkiin ryhdyimme!

Liisa Viita-aho
Suomen Medisiinariliiton hallituksen jäsen

(Julkaistu alun perin NLY:n blogissa www.nly.fi 17.7.2015)

Medisiinareita kansainvälistämässä

Vaihto-opiskelua sairaalassa tai tutkimusryhmässä, kansainvälisiä tapahtumia ja kansainvälistymistä turvallisesti kotikampuksella. Tätä kaikkea ja paljon muuta opiskelijajärjestöt, Medisiinariliiton ulkoasiainvaliokunta FiMSIC etulinjassa, pyrkivät tarjoamaan kansainvälisiä kokemuksia janoaville lääketieteen opiskelijoille. Tiedekuntien ja yliopistojen strategisissa suunnitelmissa kansainvälisyys on usein nostettu esiin, mutta lääketieteen perustutkinto-opiskelijoiden kohdalla nämä tavoitteet eivät aina ole helposti toteutuvissa vain tiedekuntien omilla vaihto-ohjelmilla ja kurssitarjonnoilla.

Maailman lääketieteen opiskelijoiden kattojärjestö IFMSA (International Federation of Medical Students’ Associations) on 123 kansallisesta jäsenjärjestöstä koostuva yli miljoonaa lääketieteen opiskelijaa edustava liitto, jonka suomalaisena jäsenjärjestönä toimii Suomen Medisiinariliitto ry:n ulkoasianvaliokunta FiMSIC (Finnish Medical Students’ International Committee).

IFMSA:n toiminnan tavoitteena on saada lääketieteen opiskelijat aktiivisesti työskentelemään maailmanlaajuisen terveyden eteen sekä saada opiskelijat kasvamaan terveydenhuollon johtajiksi paikallisesti ja kansainvälisesti. Tavoitteet ovat yleviä kuten suurilla järjestöillä yleensä, mutta silti niiden takaa löytyy runsaasti käytännön tarttumapintaa jota myös suomalaisille lääketieteen opiskelijoille tarjotaan. Suomessa IFMSA-lähtöinen toiminta on keskittynyt näiden tavoitteiden täyttämiseen ennen kaikkea edistämällä lääketieteen opiskelijoiden kansainvälistä liikkuvuutta sekä tarjoamalla mahdollisuuksia kotikansainvälistymiseen vaihto-ohjelmiensa avulla. Lisäksi FiMSIC järjestää tapahtumia ja projektiluontoista toimintaa kaikkien viiden lääketieteellisten tiedekuntien paikkakunnilla sekä kansallisesti.

Tämän lisäksi FiMSIC:n edustajat pyrkivät vaikuttamaan IFMSA:n toimintaan. IFMSA:n 64. kevään yleiskokous, March Meeting, järjestettiinkin maaliskuun alussa Turkissa. Yli tuhannen osanottajan tapahtuma tarjosi osallistujilleen kuuden päivän aikana rutkasti mahdollisuuksia kehittää IFMSA:n ja jäsenjärjestöjensä toimintaa. Suomalaisia lääketieteen opiskelijoita edustanut kahdeksanhenkinen delegaatio jalkautui vaihto-ohjelmien, lääketieteen peruskoulutuksen, ihmisoikeuksien, rauhanasioiden, seksuaaliterveyden sekä hallinnollisten asioiden ja jäsenjärjestöjen puheenjohtajien työryhmiin. Lopputuloksena pitkiä päiviä, kymmeniä uusia tuttavuuksia ja takuulla paljon uusia työkaluja lääketieteen opiskelijoiden kansainvälistymisen kehittämiseen Suomessa.

Maailmanlaajuisessa organisaatiossa toimiminen tarjoaa kokemuksia ja opettaa taitoja joihin paikallisessa ja kansallisessa järjestötyössä kertynyt kokemus ei aina riittävästi valmista. IFMSA pyrkii toiminnallaan tarjoamaan opiskelijoille mahdollisuuksia kehittyä kohti vastuullisia tehtäviä kansainvälisessä toiminnassa. Toisaalta muun muassa suomalaisten lääketieteen opiskelijoiden ja lääkäreiden hyvän työllisyystilanteen takia kansainvälinen järjestöura ei tunnu olevan monen suomalaisen lääketieteen opiskelijan suunnitelmissa. Huonomman työllisyystilanteen valtioissa, ja etenkin Euroopan ulkopuolisten maiden opiskelijoille työskentely esimerkiksi WHO:ssa on toisaalta tavoite jonka saavuttamiseksi tehdään ahkerasti ja määrätietoisesti töitä.

Suuri kansainvälinen organisaatio sisältää ymmärrettävästi myös haasteita ja rajoitteita, mutta nämä tarjoavat yleensä vain lisää oppimispintaa. Suomalaiseen työskentelykulttuuriin tottuneelle asioiden tehottomuus saattaa turhauttaa, minkä lisäksi kieli- ja kulttuurikysymykset pitää jatkuvasti ottaa huomioon. Kulttuurien ja erilaisten toimintakulttuurien kohtaaminen on toisaalta ainutkertainen mahdollisuus oppia uutta ja kehittää myös omia työskentelykykyjään ja kykyä kohdata ihmisiä.

Suomessa lääketieteen opiskelijat kohtaavat myös rajoitteita yrityksissään kansainvälistyä. Ulkomailla suoritettujen opintojen lukemisessa osaksi lääketieteen lisensiaatin tutkintoa on yhä paljon kehitettävää, vaikka Bolognan prosessin myötä tutkintojen yhtäläisyyttä Euroopan alueella tavoitellaankin. Ymmärrettävästi tiedekunnat haluavat varmuuden opintojen sisällöstä ja vaatimuksista ja opiskelijavaikuttamisessa pitääkin kannustaa yliopistoja keskinäiseen vuoropuheluun vaihto-opiskelijoiden opintojen opintosisällöistä ja sopimaan sopimukset laadukkaiden kumppanuusyliopistojen kanssa. IFMSA:n järjestämä vaihto-ohjelman eräs vaihto-ohjelman peruspilareista on vaihtojen akateeminen laatu ja osoituksena tästä IFMSA:n harjoittelu- ja tutkimusvaihto-ohjelmat saivat WFME:n tunnustuksen vuonna 2014. Opiskelijoiden kansainvälisen liikkuvuuden kehittäminen ja kansainvälisten valmiuksien lisääminen on koko yliopistoyhteisön etu ja viime vuosina vain noin 2% lääketieteen opiskelijoista on vuosittain suorittanut vähintään kolmen kuukauden pituisen opinto- tai harjoittelujakson ulkomailla. Kansainväliset kokemukset valmistavat lääkäreitä tutkimustyöhön, ulkomailla työskentelyyn ja kansainvälisiin asiantuntijatehtäviin, joista viimeksi mainittuun kasvaa vain kansainvälisten kokemusten kautta. Lisäksi ne tarjoavat arvokasta näkökulmaa kotimaassa työskentelyyn. Vaihto-opiskelun ja muiden kansainvälisten opintojaksojen hyväksilukemisen kehittäminen on myös Suomen Medisiinariliiton kiinnostuksen kohteena, ja vuoropuhelua tiedekuntien kanssa on tarkoitus käydä vaihtojen hyväksilukemisen kehittämiseksi.

Pohjimmiltaan kaikki ulkomailla suoritetut opinnot ja kerätyt kokemukset ovat lopulta maailmanlaajuisen terveyden edistämistä – hankitut tiedot, taidot ja kokemukset ovat silloin hyödynnettävissä potilaan parhaaksi, Suomessa tai ulkomailla.

Niilo Liuhto
FiMSIC:n puheenjohtaja, SML:n hallituksen jäsen

(Julkaistu alun perin Nuori Lääkäri -blogissa www.nly.fi 13.4.2015)

Välivuosi – haastavuudessaan tarpeellinen tauko

Välivuosi on lääketieteen opiskelijalle yksinkertainen keino tauon pitämiseksi intensiivisestä opintoputkesta. Välivuodelle jäädään tyypillisesti 4. ja 5. vuosikurssin tuntumassa, jolloin klinikkaopinnot on saatu käyntiin. Välivuosipäätökselle on moninaisia perusteita – taustalla voi olla esimerkiksi suunnitelma vaihto-opinnoista, ase- tai siviilipalveluksen suorittamisesta tai perheenlisäyksestä. Toisinaan päätös ei synny suunnitellusti ja omaehtoisesti. Äkillinen sairastuminen, läheisten ongelmat tai taloudelliset huolet saattavat johtaa opintojen keskeytymiseen pikaisellakin aikataululla.
Usein silkka uupuneisuus ja puutuminen opinto-ohjelman asettamiin tiukkoihin aikatauluraameihin ajavat opiskelijan huililomalle: tällöin tauko tarjoaa mahdollisuuden kerätä motivaatiota ja voimaa, joita tarvitaan sekä opintojen suorittamiseen että työelämään astumiseen.

Lääketieteen opiskelijalla ei ole juurikaan vaihtoehtoisia keinoja tauon pitämiseen. Jo opintosuunnitelman keventäminen johtaa lähes väistämättä vuosikurssilta putoamiseen tai valmistumisen viivästymiseen lukukaudella. Opintojen aikatauluttaminen joustavasti esimerkiksi loma-ajoille ei ole realistista eikä näin ollen ilman erikoisjärjestelyitä taukoa pysty lukuvuoden aikana pitämään. Useissa muissa koulutusohjelmissa joustavan, henkilökohtaiset tarpeet huomioivan opintosuunnitelman laatiminen on mahdollista – tämä ei kuitenkaan kurssimuotoisessa klinikkaopiskelussa ole perustellusti toteutettavissa.

Välivuosien pitäminen on noussut ajankohtaiseksi aiheeksi Helsingissä 4. vuosikurssille suoritetun välivuosikyselyn pohjalta: peräti 30 % kyseisen kurssin edustajista on alustavasti ilmoittanut jäävänsä tauolle kevätlukukauden jälkeen. Tämä synnyttää ymmärrettävästi keskustelua siitä, miten näin suuri opiskelijamäärä pystytään sijoittamaan klinikoihin välivuoden jälkeen. Tilanne on uusi ja poikkeuksellinen, mutta herättää paljon tarpeellisia kysymyksiä lääketieteen opiskelijoiden jaksamisesta. Kuvastaako tämä opiskelijoiden tarvetta saada taukoa joustamattomasta lukujärjestyksestä vai onko taustalla vain ryhmähenkinen päätös tauon pitämisestä?

Helsingin Lääketieteenkandidaattiseuran opintoasiainvastaavan laatima raportti paljastaa kirjavia perusteita välivuoden pitämiselle. Osa ilmoittaa syyksi tutkimustyön tekemisen, vaihto-opinnot, työskentelemisen, asepalveluksen tai henkilökohtaiset syyt. Tästä huolimatta peräti kolmannes kertoo opintojen yksinkertaisesti uuvuttavan ja stressaavan. Tämä kertoo tylyä kieltään opintojen haastavuudesta, kuormittavuudesta ja sitovuudesta.

Viimeaikaisessa koulutuspoliittisessa keskustelussa on voimakkaasti alleviivattu tarvetta edistää korkeakouluopiskelijoiden nopeaa siirtymistä työelämään. Tähän tavoitteeseen on pyritty aktiivisin toimin muun muassa muodostamalla ensikertalaiskiintiöitä ja rajaamalla opintojen suorittamisaikaa. Samanaikaisesti on koitettu vastata rakenteelliseen lääkäripulaan lisäämällä lääketieteellisten yksiköiden opiskelijamääriä. Näin ollaan päädytty ristiriitaiseen tilanteeseen: suuri määrä perusvalmiuksiltaan vasta kypsyviä, nuoria opiskelijoita joutuu pärjäämään riittämättömin resurssein toteutetussa opiskeluympäristössä.

Tilanne on alkuperäisten tavoitteiden eli varhaisen työllistymisen ja lääkäripulan ratkaisemisen kannalta ymmärrettävästi kestämätön. Juuri ne opiskelijat, jotka tarvitsevat ohjausta ja tukea suoriutuakseen opinnoista tavoiteajassa, saavat sitä tässä paradoksaalisesti kehittyneessä tilanteessa riittämättömästi.

Nyt on kenties korkea aika kysyä opiskelijoilta se kysymys, jonka he kuulevat aivan liian harvoin: “Miten menee, miten voit? Jaksatko sinä?”. Jos opinnoissa ja työssä jaksaminen on puutteellista jo perusopintovaiheessa, emme voi olettaa tilanteen korjautuvan taianomaisesti valmistumisen kynnyksellä. Jos tauko on väistämättä tarpeen, se pidetään joka tapauksessa jossain vaiheessa opiskelu- tai työelämää – viimeistään sairauslomalla.

On myös tarpeen pohtia konkreettisia keinoja, joilla lisätään opiskelijoiden henkilökohtaisia ajanhallintamahdollisuuksia ja opinnoissa jaksamista. Esimerkiksi joustonvaran lisääminen lukujärjestykseen, yksilöllinen opinnonohjaus ja luottamuksellinen keskusteluapu ovat arkisia, mutta toimivia, ratkaisuja. Ne huomioivat opiskelijan persoonallisuudenpiirteet ja yksilölliset valmiudet opinnoissa pärjäämiseen. Jokaisella opiskelijalla on omat heikkoutensa ja pelkonsa – on tärkeää, että niistä pystyy puhumaan avoimesti sekä muiden opiskelijoiden että opetushenkilökunnan kanssa. Kilpailullisessa opiskelijayhteisössä vastoinkäymisistä keskusteleminen on haastavaa jo vertaisten kesken. Kun opiskelijamäärät kasvavat, myös kilpailu kovenee: lienee siis tulevaisuuden haaste, miten rehellinen keskusteluyhteys säilytetään myös heikkouksien ja vastoinkäymisten osalta.

Lääketieteellisen koulutuksen uhkana on muuttua liukuhihnamaiseksi lääkäritehtaaksi, joka unohtaa opiskelijan inhimilliset tarpeet ja yksilöllisyyden. Uudistuva terveydenhuoltojärjestelmä tarvitsee ehjiä ja vahvoja lääkäreitä; riittävä perspektiivi, elämänkokemus ja itsetuntemus ovat kestävimmät peruskivet professioon kasvamiseen. Työnilo edellyttää virkeyden ja valppauden lisäksi aitoa, lapsenomaista uteliaisuutta omaa alaansa kohtaan.

Yhteiskuntamme ei siis hyödy vastavalmistuneista lääkäreistä, jotka ovat jo lähtökohtaisesti rasittuneita ja kyynistyneitä – tai peräti työkyvyttömiä.

Elina Karppa, SML:n hallituksen jäsen

Suomen Medisiinariliitto suorittaa tänä keväänä välivuosia koskevan kyselyn, jonka yhteydessä kartoitetaan välivuoden pitämiseen johtavien syiden lisäksi myös opiskelijoiden hyvinvointia ja jaksamista. Kyselyn löydät täältä suomeksi ja på svenska . Kyselyyn on aikaa vastata sunnuntaihin 29.3. saakka!

(Julkaistu alun perin Nuori Lääkäri -blogissa www.nly.fi 20.3.2015)

Kandidaatit kuulluiksi

Pysähdyn aina silloin tällöin miettimään, kuinka vähän ihan tavallinen medisiinari lopulta vaikuttaa omaan elämäänsä. En tarkoita nyt arkipäivän päätöksiä tai henkilökohtaisia valintoja, vaan sitä, miten asemoidumme suhteessa tulevaan työelämään ja professioomme. Väitän, että medisiinareita vaivaa tietty välinpitämättömyys näitä yhteisiä asioita kohtaan – mutta myönnän tämän olevan opiskelujen, työnteon, ihmissuhteiden ja vapaa-ajan ristipaineessa enemmän kuin ymmärrettävää.

Esimerkiksi päivystysasetus, erikoistumiskoulutukseen hakeutumisen muutos ja sisäänottomäärien kasvattaminen ovat vahvasti tapetilla ja vaikuttavat konkreettisesti lääketieteen opiskelijoihin. Yksittäin tällaisiin asioihin on vaikea vaikuttaa, minkä vuoksi professiomme on hyvin järjestäytynyt. Lääkäriliiton valtuuskunnan vaalit ovat syksyllä ja on keskeistä, että lääketieteen kandidaatit asettuvat ehdokkaiksi ja äänestävät aktiivisesti. Opiskelijoiden roolin vahvistaminen järjestökentässä on keskeisessä asemassa Suomen Medisiinariliiton strategisissa linjauksissa. Opiskelijoiden sijoittuminen Lääkäriliiton valtuuskuntaan toisi opiskelijalähtöistä fokuksen ohjausta Lääkäriliittoon.

Viime valtuuskunnan vaaleissa 5. ja 6. vuosikurssin kandidaatit olivat äänioikeutettuja. Halu kehittää tulevaa ammattia ei kuitenkaan rajoitu vain kahteen viimeiseen opiskeluvuoteen. Ilokseni Lääkäriliitto hallitus valmistelee valtuuskunnan kevätkokoukseen selvityksen siitä, miten medisiinareiden kanssa tehtyä yhteistyötä voidaan entisestään kehittää (LL:n jäsenuutiset 20.1.2015). Suomen Medisiinariliito on esittänyt, että keskeisin asian edistäjä olisi tarkkailijapaikan antaminen opiskelijoille Lääkäriliiton hallitukseen. Jotta Lääkäriliitto parhaiten kehittäisi medisiinarien kanssa tehtyä yhteistyötä, se aloittaisi kuuntelemalla, mitä medisiinarit toivovat.

Otso Arponen
Suomen Medisiinariliiton puheenjohtaja

(Julkaistu Nuori Lääkäri -lehdessä 1/2015)