Vuoden opetusteko on Taitopaja (Biomedicum, Helsinki)

Vuoden opetusteko -palkintoehdokkaan esittelijänä syysliittokokouksessa toimi Tuomas Anttila (SML, OLK). Anttila esitteli SML:n hallituksen valitseman ehdokkaan palkinnon saajaksi ja kyselyn toteuttamistavan. Kysely lähetettiin kaikille koulutuspoliittisille vastaaville kaupungeittain, ja he saivat toteuttaa haluamallaan tavalla ehdokkaiden keräämisen.

Vuoden opetusteko -palkinnon saajaksi valittiin Helsingin ehdotus uudistetusta Taitopajasta Biomedicumin alakerrassa. Perusteluna oli, että Taitopaja tukee oppimista ja parantaa opiskelijoiden toimintavarmuutta. Lisäksi Taitopajan eduksi nähtiin sen käyttöasteen nousu uudistuksen myötä, harjoitus- ja simulaatiotarvikkeiden keskittäminen, opetushenkilökunnan että vertaisopettajien tarjolla oleva tuki opiskelijoille tiettyinä kellonaikoina sekä kattava Moodle-alue (jossa nähtävillä mm. toimenpidekohtaisia opasvideoita). Lisäksi tiloja kehitetään jatkuvasti tarvetta vastaaviksi.

Onnittelut Helsinkiin!

Kommentointi on suljettu.